maanantai 4. heinäkuuta 2011

Lentomatka ja ensimmäinen päivä

02.07
Aamulla herättiin noin kello kahdeksalta ja lähdettiin yhdeksäksi sairaalalle Miroa katsomaan. Alunperin oli tarkoitus käydä sairaalan ruokalassa syömässä, mutta koska se oli vielä suljettu, kävimme sen sijaan Subwayssa. Lentokentälle päästyämme tapasimme matkakumppanini Viljan perheineen terminaalissa ja siitä siirryimme Viljan kanssa kohti lähtöselvitystä jota ennen meitä haastateltiin kaikesta mahdollisesta kuten matkan tarkoituksesta, laukun sisällöstä  yms. Lähtöselvityksen jälkeen annoimme vanhemmille  viimeiset jäähyväishalit :) ja lähdimme kohti porttia. Matkalla portille huomasimme, että paikkamme olivat suurinpiirtein lentokoneen vastakkaisilla puolilla, joten emme pystyisi jutella matkan aikana :( Lento myöhästyi noin tunnin, koska joku matkustajista päätti olla lähtemättä ja virkailijoiden täytyi löytää hänen laukkunsa ruumasta. Minun paikkani 44G oli aivan koneen viimeisellä rivillä, eikä se ollut edes ikkunappaikka, joten en nähnyt koko matkalla ulos enkä siksi ottanut kuviakaan. Vieressäni istui noin 6-7 vuotias amerikkalaispoika, joka osasi onneksi ainakin alkumatkan käyttäytyä suhteellisen asiallisesti. Loppumatkasta poikaa alkoi kuitenkin väsyttää ja hän ei jaksanut pysytellä paikoillaan eikä hiljaa, mikä oli lievästi sanottuna ärsyttävää! Pääsimme Chicagoon noin 16:20 paikallista aikaa, eli noin 00:20 Suomen aikaa ja väsymys oli sanoinkuvaamaton. Nilkat turvoksissa kävelimme ulos koneesta ja uuteen turvallisuushaastatteluun, jossa meistä otettiin sormenjäljet ja valokuva. Sen jälkeen jatkoimme junalla kohti porttia, josta seuraava koneemme kohti Des Moinesia lähtisi. Matkalla pysähdyimme syömään lentokentän chili-ravintolassa ja sen jälkeen olikin jo aika lähteä kohti konetta. Toinen koneemme oli American Eagle -mallinen pienkone, jossa oli vain kolme paikkaa jokaisella rivillä. Tämä lento kesti onneksi vain noin 40 minuuttia, joten ei tarvinnut tylsistyä kauan koneessa.
Tässä muutamia kuvia, joita otin koneesta.


Saavuimme Des Moinesin tyhjälle kentälle noin kello 18:20 paikallista aikaa  ja siellä odottivat host-perheeni vanhemmat Sharon ja David Berryhill, vanhapariskunta Gilbertin pikkukaupungista. :) Odotimme, että myös Viljan perhe saapui ja tapasimme myös yhden muun Iowaan saapuneen vaihtarin (en muista nimeä, mutta oli muistaakseni turkkilainen). Ajoimme lentoasemalta pitkin Iowan maaseutuja ja olin niin väsynyt, etten muistanut ottaa yhtään kuvaa. :( Kun pääsimme Gilbertiin, Sharon ja David näyttivät minulle huoneeni, kävin suihkussa, kirjoitin e-mailin äitille ja iskälle Suomeen ja nukahdin. :)

03.07
"Ain't no rest for the wicked" :)
Aamulla  ylos kello kahdeksan, nopeasti kuppi kahvia naamaan ja kohti Gilbertin luterilaista kirkkoa Sunnuntain jumalanpalvelukseen... Varsin väsyneissä tunnelmissa sujunut aamu joten kamerakin unohtui pöydälle. Jumalanpalveluksen jälkeen lähdimme aamupalalle Amesiin erääseen leipomo/ravintola -paikkaan, jossa söin ehkä elämäni parhaan munakkaan (kinkkua ja juustoa) :) ja aivan valtavan suklaamuffinssin. Tässä kohtaa harmitti, että  unohdin sen kameran. Siitä muffinsista olisi saanut mahtavan kuvan :( Aaamiaisen jälkeen lähdimme kiertelemään Amesia ja kävimme Iowa State Universityn kampuksella kiertelemässä (sinne menen myöhemmin uudestaan, joten kuvia tulossa vasta silloin). Kierroksen jälkeen kävimme paikallisessa huonekalumyymälässä ostamassa Berryhillien parvekkeelle uuden oven, jonka asensimme myöhemmin Davidin kanssa. Illalliseksi Sharon teki minulle voileivän ja sen jälkeen katsoimme TV:stä Talenttia ja Bonesia. Huomenna onkin sitten itsenäisyyspäivä 4th of July ja luvassa on paljon ohjelmaa ja illan blogipäivitykseen PALJON kuvia!
Tässä vielä muutama kuva Berryhillien talosta ja omasta huoneestani





2 kommenttia:

  1. Hyvä Jami, hieno blogipäivitys! :) Ja hyviä kuvia, älä unohtele sitä kameraa nyt enää mihinkään, napsi kuvia joka paikasta :) ja muista välillä tyhjentää kamera koneelle niin ei katoa kuvat...

    Kiva että kaikki on mennyt hyvin! :)

    VastaaPoista
  2. vai asentamassa ovea.... lol ;) hyvä että susta on siellä apua! jatka samaan malliin! :D -Paula

    VastaaPoista