Käytiin tänään pienessä Pella-nimisessä kaupungissa noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Gilbertistä. Aluksi kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa, josta luulimme saavamme hollantilaista ruokaa, mutta olimmekin erehtyneet paikasta, joten söimme kreikkalaiset gyrot, joka vastaa melko lailla Turkin Chilin kebabrullia runsaasti pienennettyinä :)
Lounaan jälkeen lähdimme Davidin kanssa kohti Pellan museota, joka on käytännössä iso, vanha tuulimylly :)
Tässä vähän nähtävyyksiä matkan varrelta.
Ja tässä itse mylly kaikessa komeudessaan. Mylly tuotiin Yhdysvaltoihin Alankomaista vuonna 2002, jossa se purettiin osiin ja koottiin taas Valtojen puolella :)
Tuulimyllyä ympäröivä alue oli varattu aidontuntuista hollantilaista kylää varten. Kaikki rakennukset Pellassa ovat hollantilaisen arkkitehtuurin mukaisia, mutta museon pihamaalta löytyy kaikista vanhimmat ja hienoimmat rakennukset.
Seuraavaksi pääsimme kierrokselle tuulimyllyyn. Opas kertoi meille myllyn eri osien käyttötarkoituksista noin puolen tunnin ajan. Tässä kuvia myllystä.
Kierroksen jälkeen kävimme paikallisessa liha- ja juustokaupassa ostamassa jonkinlaista makkaraa, jonka nimeä en juuri nyt muista :) ja törmäsimme aivan sattumalta suomalaiseen leipäjuustoon, joten ostimme sitä. Lihakaupan jälkeen oli vuorossa leipomo, josta ostimme "Dutch letters" eli S-kirjaimen muotoisia pullia mantelitäytteellä. :P Sitten oli vuorossa puolentoista tunnin kotimatka. Illalla kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa, josta saa lähitienoon parasta porsaan sitäfileetä. Hyvää se kyllä olikin!

"söimme kreikkalaiset gyrot, joka vastaa melko lailla Turkin Chilin kebabrullia runsaasti pienennettyinä :)" <3
VastaaPoistaNo sitähän se periaatteessa on :D
VastaaPoistapitäs joskus käydä turkin chilissä
VastaaPoistaklassikko!
VastaaPoista