maanantai 11. heinäkuuta 2011

Yksin kotona koirien kanssa :D

BOOOOOOM!!!
Herään keskellä yötä valtavaan jyrinään ja katson ulos ikkunasta. Valtavat strobovalot välkkyvät silmissä. Ensimmäinen ukkosmyrsky tällä reissulla ja aikamoinen myrsky olikin. Ilmeisesti täällä Iowassa  ukkostaa vähän rajummin kuin kotona Suomessa. Ainakin salamoista päätellen, joita muuten sivumennen sanoen tuli täysin liioittelematta ainakin satakunta minuutin aikana. Jyrinä ei lakannut seuraavan puolen tunnin aikana hetkeksikään ja ulkona riehuu ties mikä tornado. Onneksi kuitenkin selvittiin ilman suurempia vahinkoja täällä Gilbertissä. Muutama oksa vain katkesi puusta. Toisaalla sitten onkin ihan toinen juttu. Yhden talon katto oli vissiin revennyt irti ja joku säähavaintotorni oli mennyt palasiksi. Maissikin oli laonnut maahan joka paikassa.

Sharon ja David lähtivät joka tapauksessa noin kahdeksan aikaan aamulla hautajaisiin ja minä jäin nukkumaan kymmeneen asti :) Todella hiljainen päivä tiedossa...
Lueskelin ja tein sudokuja puoli kahteen asti ja sitten Sharon ja David jo tulivatkin. Noin puoli viiden aikaan lähdimme Amesiin illalliselle Hickory Park -nimiseen ravintolaan. Pork ribs, fries and hot apple sauce. Njam! :P

Ennen



Ja jälkeen

3 kommenttia: